Vikas Swarup – Slummien miljonääri

Mitä sinä näet kirjan kannessa? Iloiset silmät vai elämän runnoneet kasvot?

Olen lukenut, oikeastaan ahminut viimeisen viikon aikana Vikas Swarupin kirjoittaman teoksen Slummien Miljonääri. Kirja on ilmestynyt englanninkielisenä vuonna 2005 nimellä Q and A. Samana vuonna on ilmestynyt myös ensimmäinen suomenkielinen painos nimellä Tyhjentävä vastaus, eli, Kuka voittaa miljardin? Kirjasta on tehty suosittu elokuva vuonna 2008, joka sai useita Oscar palkintoja. Teoksen kustantaja on WSOY.

Henkilökohtaisesti kyseinen teos upposi minuun täysin. Kirjan luettuani en löytänyt siitä kohdan kohtaa, josta en olisi pitänyt. Swarup on hienosti saanut lukijan käsinkosketeltavan todelliseen maailmaan. Ehdottomasti juuri teoksen realistisuuden takia se oli niin mielenkiintoista luettavaa!

Kirjan kaunistelematon kuvaus teki minuun suuren vaikutuksen. Kuvauksen ansiosta kirjan tapahtumat heräävät eloon, sillä paikoittain se on hyvin kaunista mutta toisinaan myös raskasta. Juuri kaunistelemattoman tekstin takia se on niin ainutkertaista luettavaa.

Tiivistettynä kirjan deskriptiivisyys ja realistisuus olivat ne piirteet, joista eniten pidin. Yhdessä ne loivat niin todentuntuisen maailman, että oli vaikeaa olla pohtimatta oikeaa elämää Intiassa. Kirjan luettua jäin pohtimaan, olisinko itse valmis uhraamaan koko elämäni toisen vuoksi tai olisinko valmis uskomaan elämäni pelkän onnen varaan?

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi