Kaupungin näkymätön seinä

Slummien miljonäärin tapahtumat pyörivät ympäri Intiaa, slummeista suurkaupunkeihin. Teos tutustuttaa lukijan Intian tunnetuimpiin kaupunkeihin kuten Mumbaihin ja Delhiin. Myös Agrassa, Taj Mahalin ääressä vietetään tovi. Kirja ei vain näytä turisteille suunnattua pehmeää puolta kaupungeista, vaan se kuvaa myös pölyisiä ja likaisia sivukatuja, sekä niissä olevaa elämää.

Teoksen miljöö kuvailee todellista Intiaa. Suurien kaupunkien ja niiden rajamailla olevien slummien välissä kohoaa
näkymätön seinä. Sen läpi slummien asukkaat kulkevat vain saadakseen työtä. Muuten näillä ihmisillä ei oikeastaan ole mitään asiaa kaupunkeihin, sillä heidät on määrätty asumaan heille tarkoitetuilla alueilla.

Turisteille näytetään siistityt puolet kaupungeista. Turistialueista pidetään hyvää huolta, mutta muut alueet saattavat olla ahtaita ja ränsistyneitä.

Tämän erottelun lukija huomaa jokaisessa suuressa kaupungissa, missä kirjan aikana vieraillaan. Ihmisten lukumäärä on niin suuri, että varallisuus jakautuu selkeästi, mikä näkyy esimerkiksi elinolosuhteissa.

”Rakennus kimaltaa auringossa turkoosinsinistä taivasta vasten kuin norsunluunvaalea kuu. Sen kauneus valtaa mieleni kokonaan.” -Ram Mohammed Thomas Taj Mahalilla

 

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi