Rahalla saa vai saako?

On muistettava, että Slummien miljonäärissä eletään Intiassa. Intian väkiluku on niin suuri, että väestö jakautuu tahtomattaankin yhteiskuntaluokkiin. Intiasta löytyy paljon köyhyyttä mutta myös hyvin rikasta sekä keskiluokkaista väestöä. Kirjassa tämä jaottelu oli paljon näkyvissä. Köyhät ihmiset työskentelivät rikkaille, kun rikkaat ihmiset keskittyivät lähinnä vain omiin haaveisiinsa, piittaamatta muista.

Teoksessa viranomaiset olivat paljon esillä. Kirjassa painotettiin monta kertaa, että viranomaisiin ei voi luottaa. Kirja oli kirjoitettu köyhän pojan näkökulmasta, joten tästä voimme päätellä viranomaisten ajavan juurikin rikkaiden puolia, kuuntelematta köyhiä.

Intian monikulttuurisuuden ansiosta naisten ja miesten välillä ei lukiessa huomaa suuria eroja. Tottakai tämäkin riippui siitä mihin yhteiskuntaluokkaan kuului. Oli naisia jotka olivat menestyneitä, mutta myös naisia jotka olivat miestensä omaisuutta ja kauppatavaraa. Yhteiskuntaluokasta toiseen miehen rooli ei juurikaan muuttunut.

Ihmisten väliset suhteet olivat varallisuudesta kiinni. Mitä enemmän rahaa sen enemmän valtaa. Mitä vähemmän rahaa sen vaikeampi oli elää. Varallisuus ei kuitenkaan mitannut sydämen puhtautta.

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi